Tuunattu makuupussi

Tämän toisen tulokkaan kohdalla oli alusta asti varmaa, että tullaa ottamaan äitiysavustus rahana. Vaikka arvostan äityispakkausta suuresti, en koe, että meillä olisi ollut sille niin paljon käyttöä tän kakkosen kohdalla, mitä ekan kanssa.

Meillä on talvea varten paksu fleesemakuupussi odottamassa, mutta kesällä ja syksyllä vaunuissa tullaan käyttämään Miion vanhaa ÄP.n mukana tullutta pussia. Kuosiin halusin kuitenkin vaihtelua ja päätin hommata tälle kakkoselle uudet kankaat. Itse en ole mikään ompelija, enkä omista edes tarvittavia välineitä, mutta onneks äidiltä löytyy taito ja välineet.

Alla kuva makuupussita ennen tuunausta.



Haaveilin aluksi Vimman lettikankaasta, mutta se oli aina vaan loppu joka paikasta. Päädyin sitten hyvin samantyyliseen Ainolan Vyyhti-kankaaseen. Tilaus oli helppo ja toimitus hoitui muutamassa päivässä, iso plussa tästä.

Oon kyllä super tyytyväinen tähän pussiin, mikä varmasti sopii mitä mainioimmin tuleviin kulkupeleihinkin. Lopulta oon myös tosi iloinen siitä, etten sitä Vimman kangasta lähtenyt loputtomiin etsimään, sitä kun tosiaan tuntuu nyt olevan ihan kaikkialla. Kaunis kangas se onkin, mutta niin on mielestäni tämäkin.

Kangasta jäi vielä yli, voipi olla, että siitä tuunataan jotain kivaa vielä vaunuihin.





Kommentit