Viikko sitten maanantaina, 12.6 meidän perheeseen syntyi "pieni" tyttö. Arvioista huolimatta hän oli komean kokoinen ja ilmeisen valmis tähän maailmaan. Senttejä oli kertynyt 53, painoa 4490g ja pipo 35cm.
Synnytys alkoi sunnuntaina supistuksilla. Aluksi niitä tuli harvakseltaan 1-3 tunnissa. Leikkasin nurmikkoa ja imuroin, pyrin pysymään liikkeessä jotta tilanne etenisi. Illan suussa soitin äidilleni, jotta hän pitäisi yöllä puhelimen lähellä, jos lähtö vaikka tulisi. En oikeasti itse uskonut siihen, sillä Miion synnytys eteni aikanaan niin hitaasti. Tästä puhelusta ei kuitenkaan mennyt kuin tunti, kun Joonas lähti viemään Miio mummilaan hoitoon. Kello oli tässä vaiheessa noin 20.30.
21.00 painelin suihkuun, koska jos lähtö tosiaan tulisi olisi kiva olla edes puhdas :D Tosin näin jälkikäteen kun miettii, niin ei sitä suihkun raikkautta kauan ylläpidetty, kun tositoimiin pääsi. Tässä vaiheessa supistuksia tuli noin 5-7min välein. Ne teki jo kipeetä, mutta suihku kyllä vei terävimmän kärjen niistäkin helposti.
22.00 supistuksia alkoi tulla jo 3min välein ja siinä vaiheessa alettiin totisesti miettiä synnärille lähtöä. Ei niinkään sen takia, etten ois pärjännyt vielä kotona, vaan siksi että matkaa sairaalalle kuitenkin oli se vajaa tunti ja etenemistä oli vaikea ennustaa.
23.00 oltiin matkalla sairaalaan. Matka meni yllättävän hyvin, sillä olin pelännyt tätä osuutta eniten. Autossa kun on vaika hakea hyvää asentoa ja penkissä on pakko pönöttää. Hieman puolen yön jälkeen oltiin Turussa ja pääsin käyrille. Sen jälkeen tarkastettiin tilanne. Olin ihan varma, että mitään ei ois tapahtunut, mutta onneks kanava oli kokonaan hävinnyt ja olin kolme senttiä auki. Päästiin suoraan saliin.
04.00 maissa supistukset alkoivat olla jo todella kipeitä ja itse olin tosi väsynyt. Torkahtelin supistusten välissä. Katsottiin tilanne ja siinä vaiheessa olin vajaa 7cm auki ja päätettiin laittaa epiduraali, jotta saisin vähän aikaa nukuttua. Puudutus auttoikin nopeasti ja lepäsin muutaman tunnin, kunnes supistukset alkoivat puskea läpi.
07.00 tarkastettiin taas tilanne, joka ei juurikaan ollut edennyt ja epiduraalia lisättiin, koska supistukset olivat todella voimakkaita ja niitä tuli yhtenään. Tällä kertaa puudutus ei kuitenkaan auttanut yhtään. Se tuntui tosi turhauttavalta, kun odotat että kohta helpottaa kohta helpottaa ja sitä helpotusta ei koskaan tullut.
Tilanne eteni tosi hitaasti ja oma olo alkoi olla aika turhautunut. Vaikka mulla ei ollut ponnistuksen tarvetta kokeilin ponnistaa, jos sen avulla kalvot puhkeaisivat. Tätä yritettiin pitkään tuloksetta ja lopulta kalvot puhkaistiin. Sen jälkeen tilanne etenikin nopeasti siihen, että olin 10cm auki. Ponnistuksen tarvetta ei kuitenkaan vieläkään ollut.
Hieman ennen kello 10 aloin ponnistaa. Se oli turhauttavaa, koska voimakasta tarvetta ei ollut ja tunsin itseni tosi tehottomaksi. Vauvan pää oli myös "jumissa" koudunsuun reunan takana ja luiskahti kerta toisensa jälkeen takaisin. Olin ihan varma, etten saa häntä puskettua ulos. Lopulta kuitenkin toinen kätilö avitti kohdunsuuta käsin ja toinen avusti vatsanpäältä painaen vauvaa oikeaan suuntaan. Kun vihdoin tyyppi saatiin oikealle väylälle hän tuli hitaasti, mutta varmasti ulos. Ponnistusvaihe kesti lopulta tunnin. Hieman ennen klo 11 tyttö syntyi maailmaan <3
Heti oli selvää, että typy oli isompi kuin Miio, mutta loullinen koko tuli kätilöillekin yllätyksenä. Vauva sai heti salissa 10ml maitoa ruiskulla, jotta sokerit pysyisivät ylhäällä. Sokereita seurattiin myös kahteen vuorokauteen saakka tarkasti. Niissä ei onneksi ollut mitään, joten kaikki sen osalta hyvin.
Itselläni oli varma tunne siitä, että vatsassa kasvava tyyppi ei ole pieni, mutta neuvolassa kyllä uskottiin normikokoiseen vauvaan loppuun asti. Sinäänsä sillä ei ole mitään väliä tässä vaiheessa, kun vauvalla on kaikki hyvin. Ja ehkä ihan hyväkin, etten tiennyt kuinka isoa olin synnyttämässä. Luojalle myös kiitos, että hänen päästä oli kokoon nähden pieni :) Olin aivan varma, että tuho tuolla alakerrassa olisi ollut iso, sillä Miiosta tikattavaa oli paljon. Tällä kertaa selvittiin kuitenkin ilman yhtään tikkiä, mikä tuntuu edelleen uskomattomalta.
Kahden vuorokauden iässä päästiin kotiutumaan. Aluksi jännitin, josko painon takia ei päästä lähtemään, se kun vaan laski koko ajan, mutta koska maitokakkaa alkoi tulla niin varhaisessa vaiheessa, niin meidät laskettiin hyvin mielin kotimatkalle. Huomenna meillä onkin ensimmäinen neuvola ja päästään kurkkaamaan mitkä on tällä hetkellä tytön mitat. Miio kasvoi alussa hurjaa vauhtia, saa nähdä tuleeko pikkusisko samaa rataa perässä. Tai siis siskollahan on kyllä aika huikea etumatka :D
Arki on lähtenyt rullaamaan ihmeen helposti. Olen ollut jo muutaman päivän lasten kanssa keskenään ja nekin päivät menneet paljon paremmin mitä odotin. Toki vauva nyt pääasiassa syö ja nukkuu, joten aikaa kyllä jää. Maitoa on tilailutu illalla ja yöllä, joten päivällä on ollut aikaa myös Miiolle. Jos tää arki näin jatkuu, niin loistavaa! Mutta kyllä mulla on aika realistinen ajatus siitä, mitä tuleman pitää. Nautitaan nyt kuitenkin tästä arjen helppoudesta niin kauan kuin sitä kestää.
Synnytys alkoi sunnuntaina supistuksilla. Aluksi niitä tuli harvakseltaan 1-3 tunnissa. Leikkasin nurmikkoa ja imuroin, pyrin pysymään liikkeessä jotta tilanne etenisi. Illan suussa soitin äidilleni, jotta hän pitäisi yöllä puhelimen lähellä, jos lähtö vaikka tulisi. En oikeasti itse uskonut siihen, sillä Miion synnytys eteni aikanaan niin hitaasti. Tästä puhelusta ei kuitenkaan mennyt kuin tunti, kun Joonas lähti viemään Miio mummilaan hoitoon. Kello oli tässä vaiheessa noin 20.30.
21.00 painelin suihkuun, koska jos lähtö tosiaan tulisi olisi kiva olla edes puhdas :D Tosin näin jälkikäteen kun miettii, niin ei sitä suihkun raikkautta kauan ylläpidetty, kun tositoimiin pääsi. Tässä vaiheessa supistuksia tuli noin 5-7min välein. Ne teki jo kipeetä, mutta suihku kyllä vei terävimmän kärjen niistäkin helposti.
22.00 supistuksia alkoi tulla jo 3min välein ja siinä vaiheessa alettiin totisesti miettiä synnärille lähtöä. Ei niinkään sen takia, etten ois pärjännyt vielä kotona, vaan siksi että matkaa sairaalalle kuitenkin oli se vajaa tunti ja etenemistä oli vaikea ennustaa.
23.00 oltiin matkalla sairaalaan. Matka meni yllättävän hyvin, sillä olin pelännyt tätä osuutta eniten. Autossa kun on vaika hakea hyvää asentoa ja penkissä on pakko pönöttää. Hieman puolen yön jälkeen oltiin Turussa ja pääsin käyrille. Sen jälkeen tarkastettiin tilanne. Olin ihan varma, että mitään ei ois tapahtunut, mutta onneks kanava oli kokonaan hävinnyt ja olin kolme senttiä auki. Päästiin suoraan saliin.
04.00 maissa supistukset alkoivat olla jo todella kipeitä ja itse olin tosi väsynyt. Torkahtelin supistusten välissä. Katsottiin tilanne ja siinä vaiheessa olin vajaa 7cm auki ja päätettiin laittaa epiduraali, jotta saisin vähän aikaa nukuttua. Puudutus auttoikin nopeasti ja lepäsin muutaman tunnin, kunnes supistukset alkoivat puskea läpi.
07.00 tarkastettiin taas tilanne, joka ei juurikaan ollut edennyt ja epiduraalia lisättiin, koska supistukset olivat todella voimakkaita ja niitä tuli yhtenään. Tällä kertaa puudutus ei kuitenkaan auttanut yhtään. Se tuntui tosi turhauttavalta, kun odotat että kohta helpottaa kohta helpottaa ja sitä helpotusta ei koskaan tullut.
Tilanne eteni tosi hitaasti ja oma olo alkoi olla aika turhautunut. Vaikka mulla ei ollut ponnistuksen tarvetta kokeilin ponnistaa, jos sen avulla kalvot puhkeaisivat. Tätä yritettiin pitkään tuloksetta ja lopulta kalvot puhkaistiin. Sen jälkeen tilanne etenikin nopeasti siihen, että olin 10cm auki. Ponnistuksen tarvetta ei kuitenkaan vieläkään ollut.
Hieman ennen kello 10 aloin ponnistaa. Se oli turhauttavaa, koska voimakasta tarvetta ei ollut ja tunsin itseni tosi tehottomaksi. Vauvan pää oli myös "jumissa" koudunsuun reunan takana ja luiskahti kerta toisensa jälkeen takaisin. Olin ihan varma, etten saa häntä puskettua ulos. Lopulta kuitenkin toinen kätilö avitti kohdunsuuta käsin ja toinen avusti vatsanpäältä painaen vauvaa oikeaan suuntaan. Kun vihdoin tyyppi saatiin oikealle väylälle hän tuli hitaasti, mutta varmasti ulos. Ponnistusvaihe kesti lopulta tunnin. Hieman ennen klo 11 tyttö syntyi maailmaan <3
Heti oli selvää, että typy oli isompi kuin Miio, mutta loullinen koko tuli kätilöillekin yllätyksenä. Vauva sai heti salissa 10ml maitoa ruiskulla, jotta sokerit pysyisivät ylhäällä. Sokereita seurattiin myös kahteen vuorokauteen saakka tarkasti. Niissä ei onneksi ollut mitään, joten kaikki sen osalta hyvin.
Itselläni oli varma tunne siitä, että vatsassa kasvava tyyppi ei ole pieni, mutta neuvolassa kyllä uskottiin normikokoiseen vauvaan loppuun asti. Sinäänsä sillä ei ole mitään väliä tässä vaiheessa, kun vauvalla on kaikki hyvin. Ja ehkä ihan hyväkin, etten tiennyt kuinka isoa olin synnyttämässä. Luojalle myös kiitos, että hänen päästä oli kokoon nähden pieni :) Olin aivan varma, että tuho tuolla alakerrassa olisi ollut iso, sillä Miiosta tikattavaa oli paljon. Tällä kertaa selvittiin kuitenkin ilman yhtään tikkiä, mikä tuntuu edelleen uskomattomalta.
Kahden vuorokauden iässä päästiin kotiutumaan. Aluksi jännitin, josko painon takia ei päästä lähtemään, se kun vaan laski koko ajan, mutta koska maitokakkaa alkoi tulla niin varhaisessa vaiheessa, niin meidät laskettiin hyvin mielin kotimatkalle. Huomenna meillä onkin ensimmäinen neuvola ja päästään kurkkaamaan mitkä on tällä hetkellä tytön mitat. Miio kasvoi alussa hurjaa vauhtia, saa nähdä tuleeko pikkusisko samaa rataa perässä. Tai siis siskollahan on kyllä aika huikea etumatka :D
Arki on lähtenyt rullaamaan ihmeen helposti. Olen ollut jo muutaman päivän lasten kanssa keskenään ja nekin päivät menneet paljon paremmin mitä odotin. Toki vauva nyt pääasiassa syö ja nukkuu, joten aikaa kyllä jää. Maitoa on tilailutu illalla ja yöllä, joten päivällä on ollut aikaa myös Miiolle. Jos tää arki näin jatkuu, niin loistavaa! Mutta kyllä mulla on aika realistinen ajatus siitä, mitä tuleman pitää. Nautitaan nyt kuitenkin tästä arjen helppoudesta niin kauan kuin sitä kestää.
Kommentit
Lähetä kommentti