Leirille lomps!

Olen lähdössä tänään leirille Espanjan Torremolinokseen. Olimme samassa paikassa viime keväänä, joten paikka on siis tuttu. On mukavaa, ette mene sitten turhaa energiaa uuden opetteluun, vaan kaikki systeemit on jo entuudestaan tuttuja.

Tällä kertaa lähden reissuun ilman perhettä, joten omaa aikaakin jää eritavalla. Yritän ottaa tästä nyt kaiken irti ja treenata itse myös treenien välissä.

Itseni kohdalla jännitän kyllä tuota ravintopuolta. Viime vuonna homma karkasi täysin käsistä. Tuli herkuteltua monen kuukauden edestä. Toivon, että olisin vuoden aikana oppinut, ettei ruoka maailmasta mihinkään lopu, ei ainakaan sillä, että minä sitä itseeni ahdan kaksin käsin.

Nyt sitten teenkin täällä julkisesti lupauksen! Saan pitää viikon aikana KAKSI vapaampaa "herkkupäivää". Muuten menen järkevällä/terveellisellä linjalla. Tämä lupaus on pakko tehdä, koska tiedän miten siinä muuten käy :D

Alla olevissa maisemissa treenataan pari kertaa päivässä läpi leirin. Siinä siis mun office tulevan viikon, ei paha ollenkaan.




Kommentit