Infrapunasaunassa pitkästä aikaa

Oletko joskus käynyt infrapunasaunassa. Mun eka kokemus on vuodelta 2007, kun liityis Lahden silloiseen Finnbody-salille (nykyinen Fressi). Salilla oli siis iso Infrapunasauna, jossa tuli käytyä säännöllisesti. Sen jälkeen onkin ollut vuosien tauko, ennen viime maanantaita.


Infrapunasaunan lämpö on ns. syvälämpöä, jonka aaltopituudet vastaavat auringon lämpösäteilya, ilman hatallista UV-säteilyä. Infrapunasaunassa saunominen lisää kudosten toimintaa, tehostaa verenkiertoa ja parantaa elimistön toimintoja. Sen väitetään lievittävän myös kipua, sekä nopeuttaa vammojen paranemista ja niistä palautumista lisäämällä kudosten verenkiertoa. 

Infrapunasauna on perinteiseen saunaan verrattuna vähemmän sydäntä rasittava, mikä vaikuttaa edullisesti kohonneeseen tai matalaan verenpaineeseen. Itselläni tulee usein tavallisessa saunassa nopeasti heikko olo, mutta täällä jaksan helposti istua sen puoli tuntia ja vaikka enemmänkin ilman mitään vilvoittelutaukoja. 

Kohonnut aineenvaihdunnan taso infrapunasaunassa polttaa kaloreita, kun keho hikoilee. Kerrotaan, että 30 minuuttia infrapunasaunassa polttaa saman verran kaloreita kuin 10 kilometrin juoksulenkki. Tiedä häntä, hiki siellä ainakin tulee ihan eri tavalla kun tavallisessa saunassa. Tuntuu, kuin se puskisi paljon syvemmältä. Ja niin se kai tuleekin, sillä syvälämpösäteet menevät kehoon 4-5 cm syvyyteen. 



Kävin maanantaina ystäväni kanssa infrapunasaunassa parantamassa maailmaa. Salilla, jossa käyn on spa, jonka tiloista sauna löytyy. Flunssankarkoittajana sauna myös tunnetaan, joten lähdinkin hakemaan apua tähän vaivaan. Flunssa ei ole vielä täysin poissa, mutta ehkä siitä jotain hyötyä kuitenkin oli. Tiistaina oli parempi fiilis ja reippaampi mieli palata töihin saikun jälkeen. Parasta siinä kuitenkin oli ystävän seura  <3


Kommentit