Edellis syksyisen keskenmenon jälkeen vauvahaaveet laitettiin vuodeksi jäihin kokonaan. Hetki jo pohdittiin sitäkin vaihtoehtoa, josko luovutaan ajatuksesta kokonaan. Viime kesänä kuitenkin ajatus uudesta yrityksestä alkoi hiljalleen syttyä, mutta tilanteet olivat siinä vaiheessa monen asian suhteen ihan auki.
Syyskuussa sitten päätettiin, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Yllätykseksi meillä tärppäsi heti ensimmäisestä kierrosta ja jo ennen kuun vaihdetta olin aivan varma, että raskaana ollaan. Kroppa reagoi jo heti alussa voimakkaasti ja tunnistin raskauden oireet heti, vaikka kuukautisetkaan eivät vielä olleet myöhässä.
Lokakuussa sitten tein testin (tai no yhteensä kolme :D) ja kaikki näyttivät plussaa. Totta se oli, vaikka kovin epätodellista. Edellis syksyisen keskenmenon jäljiltä ei vielä todellakaan juhlittu. Olin täysin vakuuttunut, ettei tämä raskaus kestäisi pitkään ja kohta tämäkin vietäisiin pois.
Salossa ensimmäinen ultraus tehdään vasta viikoilla 11-12, joten kävin yksityisellä varhaisultrasssa viikolla 7. Raskausoireet oli siinä vaiheessa jo tosi vahvat, mutta niin ne oli viimeksikin, joten siihen en voinut luottaa. Ultrassa kaikki oli kuitenkin hyvin <3 tieto siitä lohdutti muutaman päivän, kunnes taas pelko valtasi mielen. Tätä raskautta on varjostanut koko ajan pelko siitä, että kohta kuitenkin käy jotain. Miion raskaudessa en edes tajunnut olla huolissaan mistään.
Joulun kohdilla aloin tuntea liikkeet säännöllisesti ja tämä helpotti oloa jo hieman. Ainakin siitä tiedän, että masussa ollaan elossa. Rakenneultra helmikuun alussa toi lisää varmuutta, kun rakenteet näytti olevan juuri niin kuin pitääkin. Päivä päivältä alkaa tuntua enemmän siltä, että ehkä tässä voi käydä hyvinkin.
Eilen tuli mittariin 23+0, eli 24:s viikko starttasi. Tieto siitä, että jos lapsi nyt syntyisi, hänellä voisi olla jo pieni mahdollisuus selvitä, ainakin sen eteen tehtäisiin kaikki voitava. Toivotaan, että hän pysyisi kuitenkin vielä masussa sinne alkukesään.
Syyskuussa sitten päätettiin, että lapsi saa tulla, jos on tullakseen. Yllätykseksi meillä tärppäsi heti ensimmäisestä kierrosta ja jo ennen kuun vaihdetta olin aivan varma, että raskaana ollaan. Kroppa reagoi jo heti alussa voimakkaasti ja tunnistin raskauden oireet heti, vaikka kuukautisetkaan eivät vielä olleet myöhässä.
Lokakuussa sitten tein testin (tai no yhteensä kolme :D) ja kaikki näyttivät plussaa. Totta se oli, vaikka kovin epätodellista. Edellis syksyisen keskenmenon jäljiltä ei vielä todellakaan juhlittu. Olin täysin vakuuttunut, ettei tämä raskaus kestäisi pitkään ja kohta tämäkin vietäisiin pois.
Salossa ensimmäinen ultraus tehdään vasta viikoilla 11-12, joten kävin yksityisellä varhaisultrasssa viikolla 7. Raskausoireet oli siinä vaiheessa jo tosi vahvat, mutta niin ne oli viimeksikin, joten siihen en voinut luottaa. Ultrassa kaikki oli kuitenkin hyvin <3 tieto siitä lohdutti muutaman päivän, kunnes taas pelko valtasi mielen. Tätä raskautta on varjostanut koko ajan pelko siitä, että kohta kuitenkin käy jotain. Miion raskaudessa en edes tajunnut olla huolissaan mistään.
Joulun kohdilla aloin tuntea liikkeet säännöllisesti ja tämä helpotti oloa jo hieman. Ainakin siitä tiedän, että masussa ollaan elossa. Rakenneultra helmikuun alussa toi lisää varmuutta, kun rakenteet näytti olevan juuri niin kuin pitääkin. Päivä päivältä alkaa tuntua enemmän siltä, että ehkä tässä voi käydä hyvinkin.
Eilen tuli mittariin 23+0, eli 24:s viikko starttasi. Tieto siitä, että jos lapsi nyt syntyisi, hänellä voisi olla jo pieni mahdollisuus selvitä, ainakin sen eteen tehtäisiin kaikki voitava. Toivotaan, että hän pysyisi kuitenkin vielä masussa sinne alkukesään.
Kommentit
Lähetä kommentti